23.1.2013

Rentoa ja lämmintä (päivän asu)

Neule Tiger
Huivi Malene Birger
Farkut Gap
Kun aamulla jo paleltaa, on parempi pukea kunnolla ylle kuin värjötellä viluisena koko päivän. Niinpä tässä on päällä villaa monessa kerroksessa huivista neuleeseen ja polvisukkiin - ja pysyin lämpimänä!

Yritin myös kuvata neuleen selkämystä (siellä on kaunis nappirivi) useista eri kulmista peilin kautta, mutta vaikka miten vääntelin itseäni ja yritin saada koko selkää kuvaan, en millään onnistunut. Uskokaa siis, kun kerron, että selkäpuolella on hienot napit :-)

Lounastin tänään poikkeuksellisen ylevässä ympäristössä Boulevard Socialissa (Tomi Björckin uusin ravintola), mutta ruoka oli tällä kertaa hienoinen pettymys. Alkupalaksi otin lammaspullia tsatsikilla ja ne kaikki kaksi (!) kappaletta olivat ihan ok. Pääruokani, kampela, oli haaleaa ja varsin mautonta. Jälkiruoka, vaniljajäätelö rommirusinakinuskilla oli liian romminen minun makuuni, joten valitettavasti mikään ruoka ei nyt natsannut täydellisesti. En jaksanut valittaa esim. kylmästä kampelasta, koska oli kiire - purnaan sitten näin vain täällä jälkikäteen...

Sitten tapahtui toinen hassu juttu töissä: jouduin katselemaan pari tuntia erilaisia mainoksia, ja siinä sivussa tuli vähän surffailtua ja klik! klik! kuin huomaamattani olinkin tullut ostaneeksi vähän uusia vaatteita... Pystyn näköjään toimimaan sekä mainosten että shoppailun suhteen puoliksi autopilotilla :-)




Puuvillakasmirneule. Tämä oli ihan pakko saada, sillä olettehan huomanneet, että mustavalkoiset, graafiset kuviot ovat aivan de rigueur tänä keväänä!? Näyttää aika slimmiltä mallilta, toivottavasti ei ole liian nafti (ei ole pömppömahaisen paras valinta....).

Molemmat ostokset Banana Republicilta.













Kuvioitu hame, olin tähänkin aivan myyty. Tämän kanssa pitäisi yhdistää joku värikäs neuletakki tai toppi, harmi vain, ettei sellaisia löydy vielä yhtäkään.

Kevättä kohti mennään selvästi :-)

6 kommenttia:

  1. Tykkään sun huivista, tosi nätti.

    VastaaPoista
  2. Hihi, reipas ootollu! Molemmat tosi kivoja!hameeseen sopis kivasti vaikka kevään keltainen !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, en olisi keltaista osannut ajatellakaan, mutta oikeassa olet!

      Poista
  3. ihanan rento, mutta samalla siisti tyyli! :-)

    VastaaPoista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...