9.9.2013

Päivän asu ja lahja itselleni

Toppi Tiger | farkut Cos | kengät &Other Stories

Aamulla seisoin taas vaatekaapin edessä pää tyhjää täynnä - alan kyllä epäilemään, että päättämättömyyteni johtuu ainakin osin kroonisesta univelastani yleisen epäröinnin lisäksi, sillä eihän se vaatteiden valitseminen ja yhdisteleminen nyt niin vaikeaa ole! En tiedä miten saisin itseni kammettua yläkertaan ja sänkyyn ajoissa - enkä myöskään tiedä, mihin sen ilta-aikani edes kulutan, kun telkkaristakaan ei tule kymmenen jälkeen oikeastaan yhtään mitään?! *katselee eilista selailuhistoriaa: nettikauppoja, blogeja, somea...*

En osaa poistua kodistani ilman huivia;
tänään nappasin tämän Tigerin huivin lämmikkeeksi. 
Niin, niistä lahjoista: eka lahjani oli se, että päivän vika palaveri loppui tuntia suunniteltua aikaisemmin, minkä ansiosta ehdin Matkahuoltoon*, maksamaan poikani parkourin (piti maksaa siis paikan päällä) ja muistin jopa tankata autoni, joka taisi bensikselle kaartaessani kulkea viimeisillä huuruilla...

*olen hieman huolissani, koska siellä oli joku ihan vieras blondi sen edellisen misun paikalla - pitääkö mun nyt alkaa rakentamaan ihan uutta suhdetta tähän uuteen daamiin?!

Toinen lahjani oli se Matkahuollosta noudettu Cosin paketti, joka sisälsi pelkkää hyvää :-) Oli neulemekkoa, collegepaitaa ja toppia, joista olisin voinut pitää ihan kaikki. Pakotin - oh, mikä itsekuri! - itseni palauttamaan pari toppia, jotka olivat vain melkein täydellisiä, mutta svetarin lisäksi kaappin jäi mm. vallan ihastuttava kalsarikuosinen neule, jota tulette tänä talvena näkemään useammin kuin pari kertaa - tai ainakin puen sen päälleni useammin, ehkä en kuitenkaan tylsistytä teitä kuoliaaksi samalla asucombolla monta kertaa peräkkäin! Siihen päälle kun lyö Gapin alesta vähän vahingossa tilaamani mekon, neuleen ja farkkupaidan, niin johan oli vallan materiatäyteinen maanantai!

Ja täytynee tunnustaa, että viikonloppuna hairahduin ostamaan Filippa K:n mekon ja Sokoksen alesta vielä Espritin talvitakinkin (!), mutta niistä lisää myöhemmin. Yhtäkkiä tili on tyhjä ja ostohanat on siis pistettävä tiukasti kiinni aivan välittömästi - saatte lähettää mulle hate mailia, jos seuraavan viikon kuukauden aikana lähtee taas mopo käsistä ja olen vielä niin tyhmä, että kerron asiasta täällä!

Jouduin tyhjentämään aika rankalla kädellä vanhoja vaatteita pois alta saadakseni kaikki uudet ostokset mahtumaan edes jotenkuten kaappeihin - on siis aikamoinen onnenkantamoinen, että olin jo varannut lokakuulle pöydän Akselista (itsepalvelukirppis) ja voin nyt kärrätä sinne kaiken ylimääräisen/ käyttämättömän/ turhan/ epämuodikkaan. Nyt tsemppaan itseni aivan ennennäkemättömään luopumisvimmaan!

23 kommenttia:

  1. Kalsarikuosinen? Enks mä nyt vaan tajua jotain :D? Mutta siis, kuvia kehiin! Pitäisi itsekin siivota vaatekaappi, tänään sain aikaiseksi siivottua keittiökaappeja, saavutus sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kuvia tulossa - mutta se on siis niin ruma, että on (mun mielestä) hieno. Te voitte sitten olla eri mieltä :-)

      Mun pitäisi myös käydä vähän useammankin kaapin kimppuun, mutta jostain on pakko aloittaa!

      Poista
  2. Tykkäys!

    Ja sä olet kyllä mahtavan kurillinen ihminen, multa ei melko varmasti takaisin lähettäminen onnistuisi edes illoin, jos tuote ei olisi sopiva. Yrittäisin varmaan jollekin kaverille halvalla myydä eli ottaisin joka kerta takkiin. :-D

    Minä sain kaappia jo jonkun verraan tyhjennettyä Siivouspäivän kirpparilla, laitoin vaatetta menemään ihan raa'asti eurolla tai kahdella (vaikka muutaman kerran vähän itseäkin kauhistutti).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen leiponut posti- ja Matkahuoltokeikat erilaisiin arkirutiineihin kiinni, esim. suomenojan Nesteellä on Postin piste, jossa poikkean aina ajaessani kotiin ratsastustunnilta. Tai enhän tietenkään JOKA kerta poikkea, mutta aina tarvittaessa.

      Eli lähes joka kerta.

      Poista
  3. Kaunis asu ja mulla on samannäköinen Marimekon tunika :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on hatara muistikuva, että olisin joskus hypistellyt Marimekon mustaa tunikaa jossakin - varmaan se sama sitten! (Tai sitten ihan eri, tiedä noista!)

      Poista
  4. Siis ihana asu ja noi kengät, uuh ja aah! Kohta joudun - tilini takia - poistaa tän blogin lukulistalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja myisit vähän aarteitasi blogin kautta hei!

      Poista
    2. En mä osaa/kehtaa tätä kautta ehkä myydä, ajatus tuntuu jotenkin vieraalta - vähän kuin kaverille kauppaisi jotakin vanhaa tavaraansa, eihän siitä mitään tule! Käyt sitten lokakuussa raidaamassa mun Akseli-pöydän tyhjäksi :-)

      Ja toi sun eka poistamiskommentti on kai pakko ottaa kohteliaisuutena, vaikka ikävähän se olisi jättää hyvästit noin pinnallisen syyn takia.

      Poista
  5. Oi, filipan takki? Näin stokkan kuvastossa ihanan filipan takin, missä on vyö..luumunvärinen. Älä vaan sano, että ostit sen? Tahtoo kans....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ei, kirjoitin nyt harhaanjohtavasti, sori! Takki on Esprit'n, se oli mega-alessa Sokoksella, eikä maksanut juuri mitään - oli siis ihan pakko ottaa se, ymmärräthän. Mäkin katsoin SITÄ Filippa K:n takkia, se oli kieltämättä upea, mutta ikäväkseni se ei nyt tule mun eteiseeni :-(

      Poista
    2. Muokkasin alkuperäistä tekstiä nyt selkeämmäksi.

      Poista
  6. Mä ihastuin just tuohon Tigerin paitaan, onpa se hieno! Kuolattiin siskon kanssa molemmat SITÄ Filippa K:n takkia viikonloppuna. Onneksi ehdin jo ostaa uuden takin kesän aleista ja onneksi se Stockan kantisalessa oleva mekko istui ihan himpun verran huonosti yhdestä kohtaa. Lompakko kiittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtava perustelu tuo "himpun verran huonosti yhdestä kohtaa" - just noin, pitää hyväksyä vain täydellistä!

      Poista
    2. Heh, jostain syystä mulla on jo päätynyt kotiin asti ihan liian monta himpun verran huonosti yhdestä (tai useammasta) kohdasta istuvaa vaatetta, joista on karsittava pois ennen kuin hommaa uusia sellaisia tilalle. Ensin lakkasin ostamasta tavoitevaatteita, nyt pyristelen tämän istuvuuskysymyksen kanssa. ;)

      Poista
  7. Voi mitä ihania ostoksia olet eittämättä tehnyt ja kaunis on asukokonaisuuskin.

    Tulikin tässä mieleen, että voisi sen Akselin itselleenkin varata, niin saisi turhuuksia pois. Niitä on kuitenkin aikamoinen määrä tännekin kertynyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akseli on aivan tupaten täynnä: sain siis pöydän vasta reilun kuukauden päähän (eikä siellä nykyään pääse edes valitsemaan kartasta haluamaansa paikkaakaan) - toimi siis nyt, niin pääset marraskuussa tekemään tiliä!

      Poista
  8. Voi tuota toppia! Minkä vuoden mallistoa se on? Mistä koru on?
    EvaK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla tämän kevään mallia - en ole ihan varma, koska ostin sen ysmystä, jossa möivät mallikappaleita pois... Koru taas on Syster P:n, sekin ysmystä hankittu :-)

      Poista
  9. No mutta välillä ihmisen vain täytyy täydentää vaatekaappiaan uusilla hankinnoilla :)

    VastaaPoista
  10. Jeah, täällä digataan kalsarikuoseja! Ihana shopping spree sinulla :)
    Ja asusta tykkään myös kovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ootas, kun näet sen kalsarikuosisen, siinäpä on sullakin ihmettelemistä :- ) Tai ehkä vaan tykkäät!

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...