26.9.2013

Päivän asu sis. uusi neule

Enpä olisi arvannut viikko sitten tätä neuletta ostaessani, että pukisin sen jo syyskuun puolella päälleni ja "syystä". Kylläpä oli aamulla kylmä!

kasmirneule Repeat
farkut Gap
Pretty Ballerinas

Keräsin Päivän Paras Äiti -pisteeni pukeutumalla itse lämpöisesti lähettäen samalla poikani kouluun kuoritakkiin pukeutuneena... Hanskat lapsosella oli sentään kädessä, ja ihan lippis päässä. Suuntaamme tästä ihan kohta (heti läksyjen jälkeen, mikä voi kylläkin olla mitä tahansa vartista tuntiin) ulkovaateostoksille; ajatuksissa on ostaa Polarn O. Pyretin kuoritakkiin neppareilla kiinnitettävä fleece, sillä ainakin ajatustasolla se tuntuu aika kätsältä konseptilta. Aikaisempina vuosina pojalla on ollut sellainen Stadiumin ohuempi toppatakki paikkaamassa kuoritakin ja varsinaisen toppatakin välistä käyttökautta, mutta nyt ajattelin kokeilla tuota viritystä. Joku pipokin olisi kiva löytää, sillä viime vuoden pipot ovat kaikki kadonneet salaperäisesti jonnekin kotimme kätköihin. Miten joka vuosi käykin sama juttu?!

Kaiken huipuksi se takkikin oli unohtunut harrastuksiin lähtiessä, ja kauhukseni/vihastuksekseni hain kotiin pelkkään huppariin pukeutuneen lähes siniseksi paleltuneen pojan - joka ei millään ymmärtänyt, miksi olin takittomuudesta niin tuohtunut ("eihän täällä nyt niin kylmä ole!"). Aaarrrggghhhh!! Ärsyttää vääntää samasta asiasta joka ikinen päivä - ne nepparit pitäisi pystyä kiinnittämään suoraan lapsen ihoon kiinni, niin olisi sekin ongelma ratkaistu!

Työpäivä oli onneksi paljon eilistä mukavampi, kuten olin päättänytkin - aika tavalla sitä pystyy muuten itse vaikuttamaan omaan fiilikseen ja tekemisen tapaan, ainakin jos päivän sisältö pysyy jotakuinkin normaalin rajoissa (ihan kaikkia vastoinkäymisiä ei pysty pelkällä hymyllä kuittamaan, vaikka olisi kuinka valinnut positiivisuuden filosofian). Huomenna on taas kiire, mutta myös perjantai, joten ne pitävät toisensa balanssissa :-)

Edit: onneksi tajusin tarkastella vielä keväällä hankittua PoPin kevytuntsikkaa, joka on jäänyt aika vähälle käytölle: siinäkin oli sellainen nepparisysteemi, ja niin kätsästi kuoritakista tulikin kevyttoppis, eikä tarvinnut lähteä ryysäämään Selloon suotta!

12 kommenttia:

  1. Ihana tuo neule! Niin pehmoisen lämpöisen näköinen ja oloinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on just sitä, aivan ihana päällä - jos hinta ei olisi este, mulla olisi noita aika monta lisääkin...

      Poista
  2. Oli sentään joku takki päällä. Meillä herra huoleton kulkee pelkässä hupparissa edelleen;) Mä kuljen perässä untuvatakki päällä. Varmaan joku sukupolvijuttu;)

    Kiva neule!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut asiat eivät koskaan muutu, olet oikeassa. Nyt vain ymmärrän paremmin omaa äitiäni, joka ragetti mulle samoista asioista kolmekymmentä vuotta sitten :-D

      Poista
  3. Neule on ihana. Väri, malli - ja vielä lämpöisen näköinenkin. Ihana.

    VastaaPoista
  4. Oh, et usko, miten voin samaistua tuohon kirjoitukseen juuri nyt! Meillä käydään ekaluokkalaisen kanssa ihan samaa kamppailua. Eilen pakotin jalkaan pitkät kalsarit farkkujen alle ja paksun neuletakin pitkähihaisen ja parkatakin väliin. Meillä tätä vielä pahentaa se, että poika ei millään suostu laittamaan kouluun kuoritakkia, kun se ei ole "magee". Aha, asia selvä. Saakelin keskusta-lapset, kun ovat niin muka trendikästä porukkaa jo ala-asteella ;)

    Kaunis neule!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, etten ole ainoa :-) Toi trendikkyysaspekti on vielä yksi ylimääräinen taso koko keskusteluun - olen onneksi päässyt sen suhteen toistaiseksi aika vähällä ja ostamani vaatteet ovat kelvanneet (tietty, kun mulla on NIIN hyvä maku :-D).

      Poista
  5. Onneksi meitä päivän äitejä on muitakin, ei tarvitse yksin hävetä :)

    Tosi kaunis tuo sinun neuleesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aina ei voi onnistua tai ennakoida kaikkea...
      Ja kiitos!

      Poista
  6. Tosi kiva neule!

    Täällä käydään samaa keskustelua = väittelyä ulkohousuista! Argh! Tänään sentään laittoi kalsarit farkkujen alle... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää vertaistukea, hyvä hyvä! Mä kaivoin esiin vuorilliset farkut ja niillä mennään varmaan aika pitkälle, sillä voin vain kuvitella mikä show ulkohosuista saadaankaan aikaiseksi...

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...